torstai 1. tammikuuta 2009

Hyvää uuttavuotta vaan!!!


Näin se on sitten vuosi 2009 ja eipä sitä maailmanloppua tullut viime vuonnakaan ;).

Kovasti oli kiireinen syksy kun piti Big Brotheria tehdä kolmessa vuorossa ja yrittää samalla rakentaa studiota, leikkiä kotia ja tehdä vielä musaakin. No nyt on kyllä paljon helpompaa kun ei tarvitse kun saada studio äkkiä valmiiksi, saada Michael St.Johnin (www.mikseri.net/michaelstjohn) sinkku äänitettyä, leikkiä kotia ja yrittää käynnistää uutta musaprojektia... Mutta hoidetaan nyt kuitenkin tärkeimmät hommat ensin eli tietysti blogi!

Joulu tuli ja meni landella perheen kanssa, ja studion rakennus jatkui 27.päivä kun vaimo lupautui tulemaan mukaan auttamaan ja alkoi soittohuoneen rakennus seinien vahvistamisella.  Soittohuonehan on entinen maalauskoppi, jossa siistien ilmatiiviiden lamppujen lisäksi ei muuta ollutkaan. Lattia betonia ja seinät mitälie levyä. Seiniin siis laitettiin pari kerrosta lastulevyä lisää, sillä faktahan on että massa on ainoa keino lisätä äänenvaimennusta tilasta toiseen.  Mitään täydellistä vaimennusta ei edes yritetty saada aikaan, koska ulkona on noin 24h todella hiljaista. Soittohuonessa oli painavat metalliovet, joista on käynti muualle taloon. Kyseiset ovat saivat myös poistua muualle, sillä ne sai auki/kiinni vain toiselta puolelta, ja avautuivat soittohuoneeseen päin vieden tilaa. Seuraavaksi tiivistettiin soittohuoneen ulommat ikkunat ja siivottiin lattia, jotta päästiin sitä rakentamaan.  

Vuorossa käynti Lahden starkissa ostamassa lisää laminaattia ja askeläänieristettä ja muita sekalaisia tarvikkeita. Laminaattia jäi tarkkaamosta yli 1,5 pakettia ja fiiliksellä ostin 2 pakettia lisää sen kummemmin laskematta menekkiä. Hyvinhän se sitten loppujen lopuksi meni, sillä tällä kertaa sitä jäi yli 2 palaa. Lattialle laitettiin myös lastulevyä, jonka alle erikokoisia palikoita tasoittamaan erittäin epätasaista betonilattiaa. Levyn molemmin puolin laitettiin askeläänieriste ja päälle laminaatti ja niin oli lattia viimeistelyä vaille valmis. 

Pakko oli kasata kannut huoneeseen ja vähän fiilistellä kun oli kerran lattiakin. Ahneushan siinä sitten loppujen lopuksi iski. Kaivoin piuhat ja mikit esiin ja mikitin kannut ja tein muutamia koeäänityksiä ja virittelin basaria. Kello oli noin 05 kun pääsin nukkumaan.

Näin tällä kertaa ja huomenna(siis tänään, kello on nyt 03:30) hommat jatkuu taas.

Että se on sitten bon voyage seuraavaan kertaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti